Australiaani

Nonni, Burma on siis nyt takana ja Intiassa ollaan.

Burma tai siis Myanmar oli kylla semmonen kokemus ettei heti unohu. Yangoniossa heti lentokentalla taksimiehet hyokkas porukalla kimppuun taistelemaan etta kuka saa kuskata meita. Paattavaisesti sanottiin etta me etitaan bussi. Kaveltiin sateessa ties vaikka kuinka kauan ja bussipysakkia ei vain alkanu nakya. Jouduttiin siis taipumaan ja nappaamaan taksi. Homma ei sujunu kuitenkaan noin helposti. Ensimmainen taksimies ei osannu paikantaa hostellia mihin haluttiin menna vaikka meilla oli osote ja naytettiin viela kartasta etta tuonne pitais paassa. Toinen taksimies osas niin pitkalle etta paastiin sentaan keskustaan, mutta sitte sen piti pysahtya kysymaan neuvoa. Tietenki heti ku taksi pysahty niin kyytiin hyppas joku avulias aatu joka lupas neuvoa taksimiehen hostelliin. Noh, perille paastiin, mutta hostelli oliki tupaten taynna eika saatu siis huonetta. Tama avulias aatu “sattumalta” tiesi jonku vasta alottaneen hostellin jonne se meiat sitte vei. Hieno ja hyva hostelli oliki, mutta epailytti vaan etta mitenkohan paljon komissiota se ukko meista sai. Ei meinattu paasta tasta aatusta millaan eroon ja se halus vakisin seurata meita ravintolaan ja koitti saaha meita ostamaan bussilippuja ties minne. No, koska se ei kuitenkaan halunnu ihan huoneeseen asti tulla nukkumaan viekkuun niin paastiin viimein illalla siita eroon.

Seuraavana aamuna lahettiin kattomaan nahtavyyksia ja paatettiin menna paikalliselle jarvelle. Kierreltiin jarvea ympari, oli mukavan rauhallista eika kukaan ollu tuputtamassa mittaan. Kierrettiin yks pikku temppeli ja just ku oltiin lahossa niin paikalletupsahti joukko nuoria opiskeijoita. Ne pyysi Kevinilta etta voiko ottaa kuvan. Kevinhan siihen etta jo vain toki tietenki, annahan kamera niin mina rappaan. Mutta e-hei, ne halus ottaa kuvan MEISTA.. Eipa siina, poseerattiin muun porukan kanssa ku yks otti kuvan. Hassua. Kaveltiin loppupaiva ympariinsa Yangonia ja seuraavana iltana hypattiin bussiin kohti Kalawta.

Bussimatka oli kylla niin ikimuistoinen etta vielaki naen painajaisia. Alku meni hyvin, bussi oli tosi hieno, ilmastoinnit ja kaikki! Saatiin myos hammasharja ja vesipullo (koskapa kyyti kestais noin 15 tuntia). Burmassa tiet on aika rapakunnossa koskapa suurin osa on rakennettu Brittien toimesta joskus vuonna suo ja kuokka. Se ei ollu kuitenkaan mitaan verrattuna meian kuskiin.. Ekanaki niin matkan alussa saatiin nautiskella korvia huumaavan kovalla burmalaista karaokea musiikkivideoineen kaikkineen. Jee! Sitte ne pani pyorimaan jonku burmalaisen elokuvan joka kesti AINAKI 5 tuntia ja tuntu aika sekavalta, mutta oli vissiin komedia koskapa ihmiset tuntu nauravan. Nomutta, pimean tullen alko sitte se painajainen. Kuski oli vissiin jonkunakonen Markus Gronholmin ihailija koskapa ykskaan auto tai liikennevaline ei saanu ajaa meian eessa, hinnalla milla hyvansa. Ja voitte kuvitella kuinka turvallista on ohitella pimeassa, rapatiella, bussilla jonka ratti on oikealla puolella bussia ja liikenne ajaa myoskin oikealla puolella… Siis sokkona vaan ohiteltiin kaikki mika etteen sattu. Tietenki alko myoskin sataa yhessa valissa ja mina kauhulla kattelin tata kuskin ohittelua. Oltiin just ohitettu toinen bussi ja vauhtia oli aika paljon kun meian bussi lahti vesiliirtoon. Ne muutamat sekunnit mitka se bussi heittelehti kaistalta toiselle tuntu niin pitkilta ja ne autojen etuvalot vastaantulijoitten kaistalla tuntu lahenevan tosi nopsaa. Onneksi kuski sai bussin viela hallintaan ilman mitaan muuta ku henkisia traumoja. Eipa kuitenkaan aikaakaan ku oltiin taas jonku bussin takana niin likella etta kuski ois yllanny pyyhkimaan eessa ajavan bussin takalasin jos tuulilasia ois raiottanu. Tietenki se eessa oleva bussi joutu jostaki syysta tekemaan akkijarrutuksen ja meki tietenki renkaat kirskuen heittelehettiin pysahyksiin. Varakuskiki heras unestaan ja katteli ymparilleen etta mita tapahtu, mutta kellekkaan ei tullu mieleenkaan etta ois voinu vaihtaa kuskia vaikka pieneen apinaan. Seki ois hoitanu homman varmaan paremmin ku tama torspo! No perille paastiin ja hengissa viela ollaan.

Kalawissa kaytiin 2 paivan vaelluksella jossaki kylapahasessa ja yovyttiin joku perheen kodissa. Meilla oli mukana opas joka hoisi ruuan ja majotuksen meille, mutta siihempa se sitte jaiki. Huonoin opas minka olen ikina tavannu, sattuu myos olemaan ensimmainen opas minka olen tavannu..Jotenki minun kengat oli vissiin huonot koskapa ensimmaisen paivan iltana mulla oli pikkuvarpaat niin rakoilla etta pelkasin etta ne saattaa tipahtaa kokonaan pois. Toisena paivana kaveltiin vain 2 tuntia lahimman tien poskeen koska mulla ois paassy itku jos oisin joutunu kavelemaan yhtaan enempaa. Nyt pari viikkoa myohemmin molemmista varpaosta on tipahtanu kynnet ja viimein alkaa iho parantua ja varpaat nayttaa taas varpailta.. Minun jalkoja ei ole vissiin tehty kavelemista varten.

Sitte matkattiin paikallisbussilla Baganiin. Istuttiin 9 tuntia polvet suussa niin tayteen ahetussa bussissa etta ihmiset kiipes katolle istumaan. Minun jalkatilassa oli sakillinen durianeja, valtavia piikikkaita hedelmia jotka haisee ihan tunkalle. Jipii! No kyyti oli kuitenki paljon turvallisempi ku tuo yobussi ja paastiin kuin paastiinki perille. Bagan on taynna vanhoja temppeleita ja vuokrattiin pyorat ja ajeltiin yks paiva ympariinsa ihastelemassa. Oli aivan mahtavaa!

Siihen sitte paattyki Myanmarin reissu, 10 paivaa hujahti aivan liian nopsasti, mutta jos tilaisuus joskus tullee niin ehottomasti lahtisin uuelleen.

Intiaan saavuttiin siis 11.8. ja Kalkutta oli ensimmainen kaupunki joka nahtiin. Ensivaikutelma oli yhella sanalla KAOOTTINEN. Heti lentokentalta lahettaessa nahtiin lehmia syomassa roskia tienposkessa. Kaupunki oli taynna ihmisia, vuohia, lehmia, sikoja, lampaita, roskia, pyoria, mopoja ja autoja. Ja kaikki kulkuvalineet joilla oli tuuttu, kaytti sita niinku siita ois henki ja elama kiinni. Ja sama juttu joka ikisessa kaupungissa ja kylassa missa ollaan. Tiella kaistaviivat ei merkitte mittaan ja kaikkien on ohitettava kaikki muut milta puolelta vain ohi sattuu paasemaan, ja jos ohi ei paase niin sitte tuuttu soi vaan raivoisammin. Karattiin Kalkutasta heti yhen paivan oleskelun jalkeen ja paettiin Himalajan kukkuloille Darjeelingin kylaan joka on 2000 metrin korkeudessa. Ilma oli paljon viileampi ku muualla Intiassa ja ihmiset paljon paljon mukavampia. Vierailtiin yhessa luostarissa, kaytiin kattelemassa Tiibettilaisten pakolaisten tyopajaa ja vierailtiin tee tilalla. Satuttiin myos olemaan tuolla just Intian itsenaisyyspaivana 15.8. ja kaytiin kattelemassa paikallisten koulujen luomia esityksia laheisella jalkapallo kentalla.

No, silta ollaan nyt poistuttu ja saavuttiin toissapaivana Bodghayaan missa sanotaan etta Buddha sai valaistuksen puun alla. Kuulemma tama on hyvin pyhaa maata. Heti tietenki juna-asemalta hyppas taksiin joku avulias taas joka vei meiat halpaan ja hyvaan hotelliin ja joka halus “olla meidan ystava” eika kuulemma halua yhtaan rahaa meilta. Meilla oli epailyksemme mutta luvattiin etta se saa viia meiat yhteen temppeliin kuhan saahaan ekana laukut purettua ja virkistaydyttya. Noh, sitte ku viimein lahettiin temppelia kohti niin mukaan tarttuki yhtakkia taman “oppaan” 2 ystavaa. Ei siina mitaan, katottiin temppeli ja kaveltiin takasin hotellille. Nama pojat halus viia meiat seuraavana paivana laheiseen kylaan jossa voitais vierailla jossaki koulussa. Vastahakoisesti luvattiin etta hyva on, mennaan sitte. Aamulla pojat siis vei meiat mopoilla laheiseen kylaan ja esitteli meille sen koulun ja kierratti meita kylaa ympari. Samalla yks niista selitti etta kattokaa nyt taman naisen taloa, eiko ole surullista. Nii ja kattokaa, kaivossakaan ei ole yhtaan vetta, voi miten surullista. Nii ja koulunki katto vuotaa, hyvin surullista. Ja sitte tuliki se mita ootettiin. Haluaisitteko lahjottaa rahaa talle koululle? Mina sanoin etta ei me haluta rahaa antaa, mutta voiaan miettia josko annettais jotaki muuta. Vastahakoisesti pojat kyytitti meiat takasin hotellille ja taas ukhasivat etta voivat nayttaa jonku temppelin iltapaivalla. Kevin sano etta joo, kylla me mielellaan mentais ihan kahestan ja pojat viimein tajus etta niitten seuraa ei kaivata. Tai nain mina luulin. Tana aamuna taas ensimmaisena ku paastiin ovesta ulos niin koko kolmikko hyokkas jostaki puskasta kyselemaan etta olettako miettiny sita koulua? Mita lahjotatte? Kevin kylmasti sano etta me paatettiin olla antamatta yhtaan mittaan. Siihen loppu poikain mielenkiinto ja ne huusi vaan heipat ja katos yhta nopsasti ku olivat ilmaantuneetki. Huh huh!

Siina nyt tarinaa tahan paivaan saakka. Huomenna hypataan aamujunaan (kello 05:10) kohti Varanasia. Taytyy olla varuillaan koskapa luettiin lehesta etta taallapain on ryostetty muutama yojuna.. Onneksi ollan paivajunassa.

Koitin lisata kuvia, mutta tama yhteys on niin auttamattoman hias etta kestais aivan liian kauan. Koitan lisata jostaki muualta!

Kiitos kaikille synttarionnitteluista ja mukavaa viikon alkua!

Noniin, viimein paasin taas netin aareen ja paivittamaan matkakuulumisia. Tallahetkella ollaan siis Bangkokissa jaa ootellaan viisumeita Myanmariin ja Intiaan. Huomena pitaa menna hakemaan Myanmarin viisumi ja ens viikolla pitais saaha Intia jarjestykseen. Ollaan nyt tuhrattu viikko Bangkokissa ja molemmilla on jo kiinnostus lahtia kattelemaan muita maisemia. Ei olla viela paatetty minne mennaan, mutta lahetaan pariksi paivaksi pois kaupunkista.

Bangkokilla oli tarjota meille ikimuistoinen ensimmainen paiva.. Ku oltiin saatu laukut hostelliin lahettiin kattelemaan maisemia ja ajateltiin etta katotaan nyt tietenki ekana ne suurimmat turistinahtavyyet. Talsittiin kartan kanssa jokunen sata metria ja heti oli avulias paikallinen kysymassa etta minne halutaan menna. Tarkotus oli menna yhelle isolle temppelille, mutta tama paikallinen ukko sano etta se on kiinni, kavelkaa mieluummin tuonne toiselle temppelille ja neuvo meille tien. Noh, ei siina mitaan, vaihettiin suuntaa ja jatkettiin matkaa. Seuraavassa kadun kulmassa oli seuraava avulias ukko neuvomassa. Kavi ilmi etta sattu olemaan joku erityinen buddhalaispaiva ja kaikki suuret temppelit oli kiinni kello neljaan saakka. Mutta sattu justiinsa niin sopivasti etta ne temppelit jotka oli auki, paasti turistit ilmaseksi sisalle. Se myos neuvo etta voitais ottaa paikallinen motskaritaksi, tuk-tuk, joka kuskais meita 3 tuntia paikasta toiseen vain 20 patilla, mutta sen taytyy olla erityinen kaupungin virallinen tuk-tuk ja ainoastaan siis tanaan on tammonen 20 patin tarjouspaiva. No minahan innostuin ja hypattiin ensimmaiseen tuk-tukiin mika vastaan tuli. Eka nahtavyys oli iso seisova buddha, toinen nahtavyys oli kiinni ja kolmas nahtavyys oli paikallinen matkatoimisto. Mulle alko valjeta tuola matkatoimistossa etta ehka tanaan ei olekaan mikaan erityinen paiva vaan meita on puijattu. Matkatoimiston tati koitti myya meille pakettikierrosta jonnekki pohjoseen, mutta mei haluttu menna eika tati halunnu kertoa mita muuta nakemisen arvosta tassa maassa on. Hypattiin siis taas tuk-tukiin ja kuski heti kysy ostettiinko mitaan ja vaikutti pettyneelta kun vastaus oli kieltava (koskapa kuski ois saanu mojovat provikat meian ostamasta matkasta). Seuraava nahtavyys oliki sitte kultakorukauppa ja meilla palo hihat siihen paikkaan. Kuski sano etta menkaa vaan sisaan, ei tarvi ostaa mitaan, meette vaan sisaan ja kattelette viis minuuttia niin han saa jonku bensakupongin. Kevin lompsi sisaan ja sano tylyille kultakauppiaille etta han on taalla kuponkia hankkimassa. Mina kieltaydyin ekana menemasta sisaan, mutta menin sitte kuitenki ku kuski tuntu suuttuvan. Pari minuuttia oltiin kaupassa ja hypattiin taas tuk-tukiin ja paastiin viimein taas yhelle nahtavyydelle. Matkalla Kevin sano kuskille etta sinahan valehtelit meille, ei tama mikaan maisema kierros ole. Kuski suuttu koskapa han kierrattaa meita ympariinsa 20 patilla ja me ei voija menna edes kauppaan sisalle. Kaikilla alko palaa hermo. Minusta on aika torkeaa kuskilta viia meita niinku vierasta sikkaa ja sitte suuttua ku me kieltaydytaan yhteistyosta. Tuolla viimisella nahtavyydella ku noustiin kyytista ja kaveltiin kohti temppelia niin mulla tuli semmonen tunne etta kuski ei taia ennaa oottaa meita. Ja kappas vain, ku katoin taakseni niin siellahan se kuski renkaat ulvoen ajaa poispain. Noh, eipa siina, nappailtiin kuvia temppelista ja ku oltiin valmiita lahtemaan niin kysyttiin lahimmasta kaupasta etta nayttavat missa me ollaan kartalla ja osottavat suunnan hostellille. Sitte vaan talsittiin takasin, onneksi ei ollu kovin pitka matka. Nauratti vaan miten me oltiinki niin lapsellisia etta uskottiin kaikkia niita ukkoja kadulla ku kaikissa opaskirjoissa kerrotaan justiinsa tasta huijauksesta. No ainaki saatiin ilmanen maisemakierros!

Joka pava taalla on joku neuvomassa minne ois hyva menna ja heti ku kaivaa kartan esiin niin on joku “avulias” neuvomassa ja piirtamassa karttaan. Tuo on yks syy miksi halutaan pois taalta ainaki hetkeksi.

Eilen kaytiin kapsimassa ilmeisesti liian kaukana turisti alueesta. Loyettiin pikkunen tori jossa paikalliset moi kaikenlaista kaytettya tavaraa ja kukaan ei vaikuttanu kiinnostuneelta myymaan meille mitaan vaikka kyseltiinki hintoja. Aina valissa joku kysy etta olettako eksyny, Khao San tie (turistikeskus) on tuolla pain. Luovutettiin vahan ajan jalkeen ja paatettiin jattaa paikalliset omaan seuraansa. Ei siis ole mita positiivisin kuva jaany paikallisista mulle. Tuntuu etta toiset nakkee turistit vain dollareina ja on mita valmiimpia ylihinnottelemaan kaiken. Mutta sitte auta armias jos poistut turistialueelta! Kukkaan ei halua es sinun rahoja enaa!

Toivotaan etta Bangkokin ulkopuolella tilanne on toinen ja paastaan nakemaan mukavia ihmisia ja paikkoja. Tassa nyt kaikki tallakertaa. Lisailin kuvia albumiin, kaykaahan kattomassa!

Hei vaan!

Nyt ollaan siis Singaporessa toista paivaa ja vetta on satanu. Mutta onneksi on lammin, niin vesisajekkaan ei tunnu niin kamalalta. Reissun alku ei ole ollu mita hurmaavin… Meilla oli koneen vaihto Kuala Lumpurissa ja mullahan jai tietenki reppu sille tielleen. Sain pikkusen lohutuspussukan Malesian lentoyhtiolta ja ne lupas etta heti seuraavana (torstai) aamuna kello 8 tullee laukku hotellille asti. Ei siina mitaan ajeltiin hyvilla mielin hotellille ja pantiin potkolleen. Aamulla ooteltiin laukkua jonku aikaa ja ku sitei alkanu kuulua niin lahettiin talsimaan kaupungille. Muuten ei mitaan ongelmaa, mutta yli 30 asteen helle plus lahes 90% ilmankosteus ei ole hyva yhistelma henkilolle jolla on farkut ja tennarit jalassa. Hikoilin varmaan 5 litraa tunnissa koko paivan. Illalla ku paastiin hotellille niin siellahan se laukku jo ootteliki. Mina annoin sille kunnon halauksen ja mietin etta empa ole usein ollu nain ilonen nahessani rinkkani.

No mutta sattupa toinenki mutka matkaan. Tarkotushan siis oli tavata Kevinin kaverit Carl ja Martina taalla ja jatkaa reissua yhessa seuraavat kaks viikkoa. Varattiin sama hotelli etta voiaan heti torstai-aamuna tavata ja alkaa suunnitella reissua eteenpain. Noh, tavattiinhan me, mutta vain Martina.. Carl oli jaany Dresdenin kentalle. Tama parisko oli ottanu junan Prahasta Dresdeniin ja aikovat lentaa Frankfurtin kautta Singaporeen. Liput niilla oli kunnossa ja mutta Carl poika oli unohtanu tarkastaa passinsa voimassaoloajan. Passi oli voimassa, mutta vain lokakuuhun saakka. Singaporen viranomaiset vaatii (ja aika useat muutki maat) etta passissa on oltava se 6 kuukautta voimassaoloaikaa jaljella ennenku ne paastaa maahan. Carlilla on kaks passia, USA:n ja Hollannin ja jostaki syysta silla oli vaan tuo Hollannin passi mukana, vaikka USA:n passissa on pitempi voimassaoloaika. Jep. Eli Tekivat sitte niin etta Martina jatko matkaa tanne ja Carl meni kotia, varas uuen lipun ja saapuu tana iltana meita ilahuttamaan. Voi pojat! Ei tuntunu minun kadonnu laukku enaa niin kamalalta ku kuulin tuon tarinan. Kaikkia sita sattuuki.

Eilen tutkailtiin Pikku-Intiaa ja arabinaapurustoa ja talsittiin ympari kaupunkia ihmettelemassa. Ei ole kultturisokki iskeny viela koskapa jokapaikassa viitat sun muut on englanniksi ja englannilla parjaa muutenki kohtalaisesti. Vessatki on viela Eurooppalaista istuinmallia eika niita kyykkyvessoja. Ja kallista on jokapaikassa. Paitsi ruoka on kohtalaisen halpaa. Jos sanon etta 10 dollarilla saa aamupalan, lounaan ja illallisen, niin ei kauas heita (siis yhteensa 10 dollaria, ei per annos). Tanaan oli tarkotus viettaa paiva elaintarhassa mutta se meni vahan pyllylleen. Alotettiin matkaaminen elaintarhalle kello 13. Just ku paastiin bussiin niin alko taas sataa kaatamalla, mutta ajateltiin etta se on vaan ukkoskuuro niin ku edellisenaki paivana. Bussimatka kesti varmaan tunnin ja sitte piti vaihtaa toiseen bussiin joka vie meiat perille. Mutta silta pysakilla missa jaatiin pois ei tietenkaan menny just se bussi mika me tarvittiin. No ei muutaku kysymaan neuvoa ja sitte matkaamaan asemalle josta se oikea bussi menee. Aikaa tuhraantu taas ties vaikka kuinka paljon ja sitte ku viimein paastiin sinne elaintarhalle niin vetta sato ihan kaatamalla. Kysyin portinvartijalta etta miten on, kannattaako ostaa lippua? Se sano etta no kaikki elukat on sadetta pitamassa jossaki missa niita ei nae ja koko tarhassa ei ole yhen yhta sisatilaa missa vois naha mittaan. Etta ei kannata ostaa lippua. Ei siis nahty elaintarhaa ja kello oli 17:35 ku oltiin paluumatkalla kaupunkiin. Vitsailtiin etta me ollaan matkattu tanaan yhta kauan ku Carl joka lentaa Prahasta Singaporeen.

Eli Singaporessa ollaan nyt sitte viela huominen paiva ja yo ja sitte sunnuntaina jatketaan matkaa Malesian puolelle. En ole viela ottanu ku yhen kuvan (kamera oli rinkassa) eli lisailen sitte myohemmin uusia kuvia talta reissulta.

Heippati nyt ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Ja minun numero on nyt +61449004144 jos oikeen muistan..

Nonni, nyt on siis tultu siihen pisteeseen etta huomenna ajetaan Melbourneen ja jatetaan auto romuttajalle. Sitte ei muuta ku petipaikka ettimaan jostaki ja keskiviikkona sitte jaa Australian manner taakse. Ollaan viimeset kolme paivaa raivattu autoa tyhjaksi ja pakattu reppuja ja paketteja kotiin. On tosi kummallista etta vaikka kuinka paljon tavaraa heittaa menemaan ja lahjottaa muille taikka lahettaa paketissa kotiin niin silti tuntuu etta repun saumat soi ku se on niin pullollaan. Hmh.

Kulunu vuosi on ollu vahan erilainen mika yleensa ja ehottomasti vaivan arvonen. Kaikki ei ole luistanu niin sujuvasti ku ois voinu toivoa, mutta mahtava kokemus on ollu tama kuitenki. Ja ehka noille auton temppuiluillekki jaksaa nauraa jo vuoden parin paasta. Nyt vaan pittaa viela kunnialla paassa Melbourneen ja sitte saa auto posahtaa tuhansiksi kappaleiksi jos niikseen tulee. Paitsi etta kylla mina ajattelin rekkarikilvet ottaa matkamuistoksi jos se romuttaja ei niita tarvi.

Nii, loppureissu ei siis sujukaan raiteilla vaan lentaen. Haave Trans Siperian junaraiteista jaa edelleenki vaan haaveeksi, koskapa rahatilanne sanelee nyt vahan muunlaisen matkustustavan. Nomutta jaapa sitte tulevaisuuteenki viela jotaki seikkailuja.

Jeps jeps, saatta sitte keskiviikkona pyyhkia kaikki minun Australian numerot puhelimista pois, niita tuskin enaa tarvitaan. Koitan kirjottaa ja lisata kuvia tuolta Aasian reissulta kanssa, jos viela jaksatte seurata miten matka etenee.

Heippati nyt!

Hei vaan pikku possut!

Nyt ollaan ostettu viimein paluuliput Euroopan mantereelle ja tunnetila on outo. Lennetaan takasin kotiin Intiasta ja tarkemmin Delhista. Ei ole mitaan hajua viela miten ja millon hommataan ittemme Intiaan, mutta jotenki sinne on paastava. Lentopaiva on syyskuun yhdeksas. Kirjotan tuon paivamaaran vain kirjaimilla koska Kevin haluaa yllattaa kotivakensa enka halua pilata yllaria. Ei koskaan tiia jos belgialaiset kay kattomassa tata blogia, ja koska ne aika varmasti ymmartaa numeroita niin ei riskeerata yllaria.

Saatiin niin mahtavasti jarkattya etta lennetaan samalla koneella molemmat Lontooseen ja siella sitte sanotaan heipat ja mulla jatkuu lento Suomeen. Olen Hki:n kentalla illalla kello 9.

Nyt ollaan viela Charltonissa ja paivat vaan mataa. Saatiin jotaki hanttihommia entiselta vuokraisannalta Stevelta. Rakennetaan sen puutarhaan pikku aitaus hevosille. Ihan vapaaehtoistyona tehaan ja taysin palkatta. Ollaan vaan tyytyvaisia etta saahaan jotaki tekemista. Ollaan majotuttu Jimin ja Din vierashuoneessa ja totuttu nyt luksukseen. Niilla on takka ja kaikki eika tartte enaa herata nokka huurteessa ja vaihtaa yovaatteet jaakylmiin paivareleisiin.

Ainii! Perjantai-iltana just ku saatiin illallinen syopastya, niin alko pikku jannitysnaytelma. Illallinen oli pikaruokalan pitsaa kotiin kuljetettuna ja Jimhan tietenki hokas etta no ne pahviset pitsa laatikot on hyva polttaa takassa. Ja sinnehan se ne nakkas ja katottiin kaikki ku lieskat nousee metrisisksi ja nuoleskelee takanpielia. Ja se oli vasta ensimmainen laatikko.. Din varotuksista huolimatta Jimi poika nakkas sen toisenki laatikon liekkeihin ja kappas vain niin sehan savupiippu sytkahti liekkeihin kanssa. Ei ole nokipoika kayny vuosiin ja ulkoa ko katottiin niin piipusta nousi semmoset kipinat etta ois voinu luulla etta ilotulitteita poltellaan. Naapurinsetaki kurkkas aian yli ja kysas etta onko siella kaikki kunnossa. Aikamme siina taivasteltiin ja Di hataanty niin etta soitti hatanumeroon ja eipa aikaakaan ku palokunta oli paikalla valot vilkkuen. Kuus palomiesta lompsi sisalle kuunteleemaan meian tarinaa. Tietenkihan ne savupiipun noet oli jo palanu loppuun ja kaikki oli taas ennallaan. Mutta palomiehet kumminki tarkasti valikaton ja ku missaan ei nakyny enaa vaaraa, niin ne viimein lahti. Edelleenki valot vilkkuen. Ja Di riepu oli hapeissaan. Mutta olipa ainaki janna ilta.

Jeps jeps. Eipa muuta nyt tallakertaa. Lasketaan paivia. Viela 14 paivaa jaljella, huoh.

Nonni, nyt on siis tultu tays ympyra ja ollaan palattu nyt appelsiininpoimintamaille Waikerieen. Saatiin muutama puhelu autoon liittyen, mutta tietenki meian pikku ystava paatti etta hantahan ei myya ja alko temppuilla entista enemman. Veettiin siis myynti-ilmotus pois ja todennakosesti romuttajalle viian koko roska. Rahaa ei siis saaha juurikaan yhtaan, mutta koitetaan nyt viela nama viimiset kolme viikkoa saaha sen verran irti autosta etta pystytaan silla ajamaan ja asustamaan siina. Alkaa molemmilla hermo menna ja Aasian reissu kiehtoo enemman ja enemman. Tylsaa etta pittaa oottaa viela kolme viikkoa, mutta ei tassa nyt muu auta.

Ei ole tosiaan paljoa tapahtunu nyt viimepaivina. Suuntana meilla on Charlton, mennaan morjestamaan vanhoja tuttuja ja noutamaan postit. Saattaa olla etta koitetaan ettia toita, mutta saa nyt naha. Auto ei tosiaan ole enaa luotettava, ja se voi koitua kohtaloksi jos toita aletaan taas tekemaan. Taytyy sanoa etta sinansa ollaan oltu onnekkaita etta tuo auto sinetoi kohtalonsa vasta nyt, eika esimerkiksi huhtikuussa jolloin alotettiin tuo meian viiminen iso reissu. Olen koittanu ajatella etta tama nyt on ollu yks sijoitus joka ei tuottanu hedelmaa, mutta hoisi tehtavansa.

Jep jep, kirjottelen taas ku tulee jotaki kiintoisaa sanottavaa. Todennakosesti noin kolmen viikon paasta ku ollaan jatettu auto romuttajalle ja ootellaan etta lentokone lahtee.

Taalla taas ja Cedunassa talla kertaa! Ollaan nyt ylitetty se “tylsin” patka meian reissua. Nullarbor (latinasta kaannettyna tarkottaa “ei yhtaan puuta”). Kaikki on meita pelotellu etta se on niin tylsa etta siella ajaessa nakee lampaita puissa vaikkei tienposkessa ole puun puuta. Noh, meille tuo ei ollu ollenkaan kamala kokemus. Ja yllattavan vihreaki oli maisema. Taytyy sanoa etta huomattavan paljon tylsempaa oli ajaa ylos kohti Ulurua kuin ajaa tuo Nullarbor patka. Eli se on nyt takana ja saaliina on kasa hiiria. Huoh. Voi pojat me riemastuttiin ku kuultiin taas pari yota sitte rapinaa sangyn alta. EI muuta ku loukku viritykseen ja jannityksella oottamaan. Noh viimeyona saatiin viimein napattua yks hiiri ja ennenku kerettiin paastaa se menemaan, kuultiin etta jaaha, viela rapisee autossa. Loukku siis tyhjaksi ja seuraavaa mettastamaan. Seuraava hiiri oliki niin nalkanen etta se jysahti loukkuun nyt aamun aikana ku me ryypiskeltiin kahvia. Seki paasi nyt takasin vesisateeseen ettimaan itelleen mukavan puskan mihin piiloutua. Mutta ei siina viela kaikki! NAHTIIN viela yks hiiri kompimassa peraluukussa. Ulos se vissiin oli matkalla mutta pelasty Kevinia niin etta juoksi takasin autoon. Kirottua! Meian auto on niinku elaintarha!

Ainii! Minen muistanukkaan kertoa etta olen kerenny ajaa jo Kevinin kameran yli autolla! Hupsista! Kamera riepu tipahti takin taskusta auton alle ku siirtelin romuja ees sun taas. Kuulin etta jotaki tipahti, mutten nahny mittaan maassa niin aattelin ettei kai se mikkaan ollu. Sitte ku perruuttelin autoa niin Kevin huutaa perassa etta voi raka! En ekana uskonu etta olin oikiasti ajanu sen kameran yli, mutta piti se sitte viimein myontaa ku kamera oli lintassa. Ei siina mitaan, hyvin se silti nayttaa toimivan… eika es ruutu tai linssi menny rikki.

Tanaan matka jatkuu kohti Adelaidea. Viela on taitettava noin 793km ennen ku ollaan perilla, muttei meilla ole kiiretta. Ollaan aikataulusta reilusti eella. Sitte alkaaki se tuskien taival etta pittaa koittaa saaha tuo auto myytya. Nyt koitetaan ihan tosissaan, ja toivotaan etta onnistuttais myypasemaan sen Adelaidessa ja viela kohtuulliseen hintaanki. Eli kaikkilla nyt peukut pystyyn etta onnistuu!

Latailen tassa nyt kuvia samalla, eli niita voi pian kaya kattelemassa. Eipa muuta talla eraa, mukavaa viikonloppua taas kaikille!

Hei vaan taas!

Nyt ollaan keretty Albanyyn saakka ja ilmat alkaa kylmeta! Mutta ette ikina usko kuinka mahtavalla leiripaikalla oltiin eilen! Ensinnaki leiripaikka oli ihana puitten varjossa ihan meren rannalla ja merivesi tyrskys mukavasti. Kerettiin pystyttaa leiri ja menna kattomaan rantaa ku leirinaapuri tuli jututtamaan ja sano etta vahan kauempana, mutta ihan rannan lahella, han on koko paivan nahny kolme valasta. Se osotti meille paikan ja lainas viela kiikarikki. Me kiivettiin hyvalle tahystyspaikalla pikku kukkulan paalle ja alettiin vahtimaan. Eipa aikaakaan ku valaita pulpahteli pintaan niinku sienia sateella. Tai siis no ei me nahty kuin 2 taikka 3, mutta ne naky jatkuvasti. Ne oli aika leikkisia valaksia ku torkkivat pyrstoa pintaan koko ajan. Me tuijotettiin aikamme ja meinattiin jo lahtea ku yhtakkia kuulu kamala laiskays ja jysays. Jahmetyttiin siihen paikkaan ja tuijotettiin tiiviisti merelle ja kylla, se oli pikku valasvauva (tai nain me arveltiin) joka hyppi pinnan ylapuolelle!! Se poika polski ja naytti etta silla oli tosi mukavaa! Nahtiin sen hyppaavaan pinnan ylapuolelle monta monta kertaa ja sitte se laiskytteli pyrstolla ja sivuevilla minka kerkes. Sitei voi sanoin kuvailla minkalainen tunne oli naha villi valas ihan omissa oloissaan meista taysin tietamattomana parskimassa meressa, pitamassa hauskaa. Me tuijotettiin vuorotellen kiikareilla niin kauan etta kasivarret oli maitohapoilla. Oli mahtavaa!

Sitte palattiin takasin leiriin ja Kevin kokeili mitenkas meidan uus onki toimii. Ollaan kokeiltu sita aina sillon tallon, mutta mittaan muuta kuin merilevaa ja simpukoita ja kivenmurikoita, ei olla napattu. Noh, eilenhan Kevin, ensimmaista kertaa elamassaan, nappas kalan! Ei se ollu mikkaan valtava vonkale, mutta kylla se ihan kalalta naytti. Kuulemma joku lattapaa se taas oli ja leirilaiset sano etta oikeen maittava kala, paistinpannuun vaan. Joku kiltti seta riipas silta paan ja sisuskalut pois ja “fileroitiin” se sitte ite loppuun. Fileet ei ollu kovinkaan suuria, mutta oikeen makosia! Kylla oli mainio paatos sille paivalle. Hymyssa naamoin painuttiin pehkuihin.

Achtung! Pittaa muuten viela mainita etta yhella leiripaikalla yks saksalainen poika tuli meita jututtamaan ja luuli etta mina olen saksalainen kanssa!! Voihan schnitselit soikoon! Kuulemma luuli kuulevansa saksalaisen aksentin minun puheessa! Mina ajattelin etta on tainnu lederhosenit olla liian kirealla niin etta on katkennu verenkierto korvakaytaviin. Mulla muka saksalainen aksentti. Struudeli puhetta sanon mina! Kugelschreibel sentaan! (hih hih, ei ole 12 vuotta saksan opiskelua menna hukkaan kun osaan tuosta vaan lisailla saksalaisia sanoja puheeseen!)

Kaytiin matkalla myos kattomassa Lansi-Australian korkeinta puskapalojen tahystyspuuta. Se oli 68 metria korkea ja sinne sai kiiveta jos halus. Kevinhan tietenki kiipes, minen es yrittany. Arvelin etta oisin ehka pystyny kiipeamaan ylos, mutta sitte alas tuleminen oiski ollu kinkkisempi juttu. Oiskohan meidan autovakuutusyhtio lahettany ukon hakemaan minut alas jos oltais soitettu niille..? Hmmm.. epailen etta ei.

Ainii, siitapa juolahtiki mieleeni etta, yllari pyllari, auto paatti taas tekassa pikku temput meille. Yhtena aamuna ku lahettiin ajelemaan niin alko valot vilkkua etta jaahytysnesteet on vahissa. Kurkattiin konepellin alle ja tottahan se oli. Ei muuta ku lisattiin nestetta ja jatkettiin matkaa. Ei me paasty ku se 30km eteenpain ku taas oli jaahytysnesteet vahissa. Noh, soitto vakuutusyhtioon ja mekaanikko tuli kattomaan etta missa vika. Vika loyty nopsasti, jaahytysnesteletku oli haljennu ja aiheutti pienen suihkulahteen moottorissa ku mekaanikko ukko puski painetta jaahytinneste sailioon. Jeps. Kivaa. Noh, se teippas letkun ja sano etta parempi vaihtaa koko letku. Mettastettiin sitte letkua jos vaikka mista autokaupasta ja kaikissa ne sano etta joops, menkaa volkkarikauppaan, ei siina muu auta. Letku on kuulemma sen kokonen ettei mikkaan muu kelpaa. Volkkarikaupassa sanovat etta joo, lahin letku on Saksassa ja se maksaa 40 dollaria. Me sanottiin etta varmaan keritaan ite lahemmas Saksaa ennen ku se letku kerkiaa tanne. Ostettiin siis rulla jeesusteippia ja nain se matka jatkuu. Hihhei! Paatettiin ettei tuhlata enaa yhtaan ylimaarasta rahaa autoon. Noh, tanaan joudutaan ostamaan lamppu oikean puolen etuvilkkuun, mutta sen jalkeen ei enaa muuta. Varmasti!

Mulla alkaa nettiaika loppua, 8 minuuttia jaljella. Meilla matka jatkuu pikkuhiljaa kohti Esperancea ja Norsmania ja sitte suikahetaanki Nullabor tasangolle jota katotaanki sitte seuraavat pari tuhatta kilometria. Kuulemma tosi tylsa tienpatka. Tuolla matkalla ajetaan myos Australian pisin suora tienpatka, 147km taysin suoraa tieta.. Jannittavaa!

Tama paiva alko aika harmaana ja ukkostaaki vahan. Mutta ei se mielta masenna! Tanaan mettastetaan mulle uusia sandaaleja ku vanhat meinaa hajota kasiin. Tai siis jalkoihin. Eli rahan tuhlausta on tiiossa.. Kattelin myos Ugg buutseja itelleni, kyllahan kaikkien Australiassa kayneitten pittaa omista yks pari. Mutta ne mikka nain ja mista tykkasin ois maksanu 220 dollaria, joten en viela ostanu.. Ehka sitte jos saadaan autosta vahan rahaa takasin..

Nomutta mukavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti siella on lammin!

Hahaa! Napattiin viimeyona se hiiri meidan autosta ja tyynyt on nyt taysin kakkavapaat! Jee! Ensimmaisena yona ei lykastany ku pantiin hiirenloukkuun klassisesti juustoa. Kaippa se ei tavallinen pirkka-juusto kelvannu vaan ois pitany olla jotaki parempaa. Noh, sitte ku paivalla hokattiin etta se nappisilma oliki kayny nakertamassa jauhopussia niin paatettiin etta ehkapa leipapala ois parempi houkutin. Pakattiin kaikki ruoka ilmatiiviiseen laatikkoon niin ettei silla ollu mittaan muuta kiintoisaa syotavaa ja iskettiin leipapala loukkuun. Ja voila! Niin vain alkuillasta loukku lopsahti ja hiiri oli kiikissa. Eihan se riepu ollu ku peukalon kokonen kakkimasiina. Etittiin sille mukava pusikko missa oli paljon pitkaa ruohikkoa ja muuta mukavaa ja paastettiin se vapaaksi. Kaveri oli niin nopsa ettei es huomattu ku se lahti. Ootettiin ja heristettiin sita loukkua etta tule vaan ulos ja sitte ku katottiin sinne ne eihan siella ketaan ollu! hoh! No, hyvilla mielin painuttiin takasin pehkuihin. Tietenki sattu justiinsa sille yolle kamala myrsky ja kuulosti silta etta tais sataa vahan rakeitaki.. Hiiri riepu!

Nomutta, tanaan tultiin Perthiin ja paatettiin etta koitetaan miten kiintoisa meian auto on muille kuin salamatkustaville hiirille ja pantiin myynti-ilmotus nettiin. Ootellaan ainoastaan paiva tai pari ja jos ei kiinnostusta ole, niin sitte jatketaan matkaa suunnitelman mukaan. Olis vaan suuri helpotus saaha auto myytya hyvissa ajoin ennen maasta lahtoa.. Katotaan nyt mita tapahtuu.

Lisasin nyt taas muutaman kuvan. Nayttaa etta se galleria on vahan epajarjestyksessa, mutta en saanu siirreltya niita kuvia joten joudutte nyt karsimaan!

Hei vaan taas!

Voi pojat mita kaikkea onkaan nahty ja koettu nyt lyhyessa ajassa! Viimeksi ku kirjotin niin taiettiin olla Broomessa ja matkalla kattomaan dinosauriin jalan jalkia. No ei me niita jalkia sitte nahty ku ne oli nousuveden alla, mutta ollaan nahty vaikka mita muuta! Broomesta ajeltiin Exmouthiin ja Cape Range kansallispuistoon mika on Ningaloo Riutan edessa. Snorkkeloitiin siella kolmisen paivaa ja voi itku etta oli hienoa! Riutta sinansa ei ole yhta upea ja varikas niinku valliriutta, mutta nahtiin paljon enemman kaloja ja muita merenelavia! Uiskentelin parin merikilpikonnan kanssa ja tuijotin niita vaikka kuinka kauan. Ne on kylla lepposia kavereita, ei valittany minusta mittaan ja paasin ihan lahelle niita ku ne tuli hakemaan happea pinnalta. Oli tosi lumoava kattoa kuinka vaivattomasti ne ui ja elelee. Nahtiin myos muutama mustekala! Ne on kylla niin ujoja kavereita ettei niista paljoa saa irti. Ne vaan koittaa nayttaa riutalta ja pysya paikallaan, mutta on silti hienoa sanoa etta tulipahan nahtya! Paljon paljon kaloja nahtiin myos ja yhen rauskun hanta! Jipii! Kevin naki myos pikkusen hain, mutta minen kerenny sita naha. Mutta ehottomasti lansirannikon riutta on snorkkeloijille tosi tosi palkitseva. Itarannikolla joutuu ottamaan jonkunakosen kiertueen tai ainaki veneen etta paasee riutalle, lansirannikolla riutta on ihan rannassa. Yhessa snorkkelipaikassa oli laskuveen aikaan niin matalalla vesi etta tuntu etta riutta raapasee mahaa.

Nositte, matka jatku kohti Monkey Miaa joka on jonkilainen turistirysa, mutta pitihan siella kaya ku ne mainosti etta joka aamu 8 -12 delfiinit ui rantaan ja niille syotaan pikkunen aamupala. Ja nainhan siina kavi, delfiinit tuli ihan rantaan niin etta turistit sai tollistella niita. Ainoastaan oppaat sai syottaa niille kalaa, mutta oli tosi viihyttavaa kuitenki kattoa miten pikku delfiinit parski ja isommat maha mouruten ootteli evasta. Yks delfiini oli harjotellu kai ite pikku poseerauksen ja esitti sen meille. Kevin kerkes saaha siita kuvan, mutta mina en.

Monkey Miasta jatkettiin Kalbarri kansallispuistoon ja kateltiin taas mahtavia maisemia. Kaytiin syottamassa pelikaaneille aamupalaa (oppaan johatuksella) ja kierrettiin taas luonnon kauneuksia kattomassa. Nahtiin muun muassa vaaleanpunainen jarvi! Kuulemma betakaroteeni varjaa sen jarven pinkiksi ja uskokaa tai alkaa niin kylla se oli ihan vaaleanpunanen!

Mitakohan muuta me ollaan nahty.. en ennaa muistakkaan mita kaikkea. No mutta, asiasta toiseen. Huomasin viime yona etta meilla on salamatkustaja! Hiiri on majottunu meian autoon ja rapisteli koko yon ympariinsa. Kavi myos kakkimassa tyynylle!! Kirottu karvanen salamatkustaja! Ostettiin juurikin kaupasta hiirenloukku. Ei ostettu semmosta liskua vaan semmonen mika nappaa sen hiiren elavana. Vapautetaan se sitte jonnekki pusikkoon muitten riesaksi.

Sattu muuten niin etta aitienpaivan aattona oltiin yhella leiripaikalla missa oli kivikasa ja laatta etta laita kivi tahan kasaan jonkun rakkaan muistoksi. Mina kirjotin kiven aitille ja lisasin sen kasaan. Mukava oli teha jotaki erityista aitienpaivan lahella joka muuten sattu tana vuonna olemaan paivaa ennen aitin kuolinpaivan 10-vuotis muistopaivaa.

Nomutta, tassapa kaikki tallakertaa. Koitan kereta lisata kuvia..